KLUBISTAMME
Ressun Nuorsuomalainen klubi on Ressun lukion tiloissa toimiva klubi, joka keskittyy talouteen ja politiikkaan sekä muihin yhteiskunnallisiin aiheisiin. Klubin tarkoituksena on yhdistää aiheista kiinnostuneita nuoria koulun sisällä monipuolisella toiminnallaan ja antaa jäsenilleen tilaisuus kehittävään keskinäiseen kanssakäymiseen ja uuden oppimiseen.
Klubin ohjelman rungon muodostavat eri aiheisiin paneutuvat keskusteluillat, yhteislounaat, isommat tapahtumajärjestelyt, harrastustoiminta sekä laaja kirjo kulttuuritoimintaa kuten museo- ja yritysvierailuita.
Keskusteluillat ovat koulun tiloissa järjestettäviä tapahtumia, jonne pyydetään esitelmöijävieraiksi eturivin asiantuntijoita ja poliitikoita. Aiheet ovat ennalta sovittuja, ja ne voivat liittyä mihin tahansa talouden, politiikan ja yhteiskunnan osa-alueisiin. Keskustelutapahtumat ovat vain klubin virallisille jäsenille ja hallituksen antamalla erityisluvalla myös klubin ulkopuolisille.
PERINTEITÄ KUNNIOITTAEN
Monet Nuorsuomalaisen liikkeen jäsenet saavuttivat myöhemmin runsaasti menestystä; tunnettuihin puolueen edustajiin kuului esimerkiksi presidentit Risto Ryti, K. J. Ståhlberg ja P. E. Svinhufvud, sekä taiteilijat Jean Sibelius, Eino Leino ja Akseli Gallen-Kallela. Suomen itsenäistyttyä 1918, jakoi kysymys valtiomuodosta Nuorsuomalaisen puolueen kahtia. Enemmistö Nuorsuomalaisista liittyi uuteen Edistyspuolueeseen ja vasta perustettuun Kansalliseen Kokoomuspuolueeseen.
Nuorsuomalaisen aatteen historia on pitkä ja moninainen. Alkuperäinen Nuorsuomalainen liike syntyi jo 1800-luvulla, aluksi osana Suomalaista puoluetta, mutta myöhemmin myös omana itsenäisenä entiteettinä. Itsenäiseksi puolueeksi he ryhmittyivät vuonna 1905 Eero Erkon ja K. J. Ståhlbergin johdolla. Nuorsuomalaisten arvomaailmaan kuului perustuslaillisen prosessin kunnioittaminen sekä suomen kielen aseman, koulutuksen ja elinkeinovapauden edistäminen.
Sittemmin on Nuorsuomalaisuutta pyritty elvyttämään muutamaankin otteeseen. Vuonna 1994 perustettiin Risto E. J. Penttilän johtama Nuorsuomalainen puolue, joka lainasi nimensä historialliselta Nuorsuomalaiselta liikkeeltä. Puolueohjelma oli luonteeltaan talousliberaali ja pyrki tuomaan vanhat Nuorsuomalaiset arvot nykypäivään mainostaen itseään ”puolueitten vastaisena puolueena”. Tarkoituksena puolueella oli irtautua perinteisestä puoluepolitiikasta ja haastaa ”suurten ikäluokkien eliitti”, jolle pohjoismainen hyvinvointivaltio oli ollut uskonnon kaltainen. Puolue vaati veronalennuksia, hyvinvointivaltion uudelleen suunnittelua, tasaveroa ja pienten tulojen verovapautta.
Nuorsuomalainen talousliberaalisuuden aate elää vahvana vielä tänäkin päivänä. Vaikka Risto E.J. Penttilän Nuorsuomalaiset lopetti toimintansa 90-luvulla, on kapulan vaihto tapahtunut: nuorsuomalaisen liikkeen aatteellista ja sivistyksellistä perintöä 2000-luvulla vaalii Ressun Nuorsuomalainen Klubi. Tavoitteenamme on lisätä poliittista aktivismia ja osallistumista yhteiskunnalliseen keskusteluun koulun sisällä, nuorten keskuudessa. Nuorsuomalaisesta liberaalista ajattelusta huolimatta on keskeinen tavoitteemme pysyä puoluepoliittisesti sitoutumattomana. Näin kykenemme tarjoamaan jokaiselle jäsenellemme matalan kynnyksen yhteiskunnalliseen osallistumiseen.