RESSUN NUORSUOMALAINEN KLUBI
- Talous, politiikka, yhteiskunta -
​TARINAMME
Ressun Nuorsuomalainen Klubi sai alkunsa 20-luvun Helsingissä, kun ryhmä Helsingin Suomalaisen Reaalilyseon opiskelijoita halusi rikastuttaa lyseonsa yhteiskunnallista tietoisuutta perustamalla politiikkaan ja talouteen paneutuvan klubin. Yhtenä helmikuisena aamuna joukko oppilaita kokoontui ja päätti klubin tulevasta toiminnasta, yhteisistä arvoista ja ensimmäisestä hallituksesta.
​
Hallitukseen kuului perustajajäsenistä kolme: S.A. Sistonen, V.A. Laakso ja E.W. Adler. He muodostivat toiminnallaan klubin selkärangan, joka kantaa vielä tänäkin päivänä nuorsuomalaista liberalismin siementä Ressun lukiossa.
​
​
TOIMINNASTAMME
Ressun Nuorsuomalaisen Klubin toiminnan keskiössä on ajankohtaisista asioista keskusteleminen sekä uusien asioiden oppiminen yhdessä muiden klubilaisten kanssa. Tämä saavutetaan aktiivisella ja monipuolisella toiminnalla sekä toimivalla ryhmädynamiikalla koulumme toimitiloissa. Toimintamme kulmakiviksi voidaan kutsua klubilaisten yhteisiä keskustelutapahtumia, suurempia tapahtumajärjestelyitä ja vierailuita sekä yhteistyötä lukuisten yhteiskunnallisten järjestöjen sekä instituutioiden kanssa.
KESKUSTELUTAPAHTUMAT
Ressun Nuorsuomalainen Klubi järjestää säännöllisin väliajoin keskustelutilaisuuksia klubinsa jäsenille. Tapahtumien ideana on kokoontua keskustelemaan ajankohtaisista aiheista, jotka liittyvät talouden, politiikan ja muihin yhteiskunnan osa-alueisiin. Keskustelutapahtumiin pyritään saamaan alan ammattilaisia kartoittamaan aiheita ja tuomaan omia arvokkaita näkemyksiään kuultavaksi ja haastettavaksi.
SUUREMMAT TILAISUUDET JA TUTUSTUMISKÄYNNIT
Ressun Nuorsuomalaisen Klubin toimintaan kuuluu keskustelutapahtumien lisäksi myös vierailut yrityksiin, hallinnollisiin elimiin ja kulttuurikohteisiin. Tutustumisten tarkoituksena on antaa jäsenillemme mahdollisuus kurkistaa kulissien taakse ja vahvistaa ymmärrystä siitä, miten Suomi käytännössä toimii.
Järjestämme myös suurempia tapahtumia koulumme oppilaille. Striimattavat paneelikeskustelut, yllätysvierailijat, varjovaalit ja sijoituskisat ovat Ressun Nuorsuomalaisen Klubin panos koulumme kouluhyvinvoinnin parantamiseksi.
POLIITTINEN YHTEISTYÖ
Ressun Nuorsuomalainen Klubi tarjoaa jäsenilleen matalan kynnyksen puoluepolitiikkaan osallistumiselle. Pidämme yhteyttä eri puolueiden toimijoihin, tehden yhteistyötä niin oikeiston kuin vasemmistonkin kanssa. Ei ole siis ihme, että suuri osa jäsenistämme kuuluu nuorisojärjestöihin sekä nuorisovaltuustoihin. Aktiivisuus yhteiskunnallisissa elimissä on selvästi rikkaus myös klubimme toiminnan kannalta: eroavat mielipiteet ja uudet näkökulmat tuovat keskusteluihimme uuden ulottuvuuden, josta jokainen hyötyy.
Tatu Leppänen, Korkeimman oikeuden presidentti, OTT
Oli hienoa päästä keskustelemaan Ressun Nuorsuomalaisen Klubin nuorten kanssa! Kysymykset osoittivat, että nuoret seuraavat aktiivisesti oikeusvaltion ja oikeuden ilmiöitä. Menestystä toimintaan jatkossakin!
Jyrki Katainen,
Yliasiamies – Sitra, YTM
Oli mahtavaa päästä Klubin vieraaksi keskustelemaan Suomen ja Sitran tulevaisuudesta. On todella hienoa, että opiskelijat ovat perustaneet tällaisen avoimen yhteiskunnallisen keskustelun foorumin. Kiitos hyvistä kysymyksistä ja ajatuksista!
Vesa Puttonen, Aalto Yliopiston rahoituksen professori, KTT
Oli ilo olla mukana. Opiskelijoiden kysymykset osoittivat minulle, että maailman keskeisiä talousuutisia seurataan Ressussakin tarkasti. Osin kriittisetkin kysymykset osoittivat minulle, että päätöksentekijöiden kannattaisi kuunnella nuoria.
JÄSENEKSI?
Ressun Nuorsuomalainen Klubi on avoin kaikille halukkaille Ressun lukion opiskelijoille sekä ennalta sovituissa tapauksissa myös koulun ulkopuolisille toiminnasta kiinnostuneille. Klubimme jäsenet ovat oikeutettuja osallistumaan järjestettyihin tilaisuuksiin, mutta jäsenyys ei kuitenkaan velvoita mihinkään.
Jos jäsenyys kiinnostaa, täytä alla olevasta linkistä löytyvä jäsenhakemuslomake.
​
​
​
OTA YHTEYTTÄ
2024–2025 Hallitus: ​
Otso Antila, Klubin presidentti
​
Vilho Törnblom, Klubin varapresidentti
Miisa Vehmanen
Erin Oikarinen
Sonja Kujala
Alumnisuhteet: ​
Samuli Sistonen | Klubin perustaja, 2022-2023 presidentti
​
Valtteri Laakso | Klubin perustaja, 2022-2023 puheenjohtaja